Päivityksiä Ruusutarhan kotisivuille
Ruusutarhan C2-pentue (sininen naaras ja sininen uros) syntyi 29.4.2022. Emo on Ruusutarhan Aurelia ja isä London Boy Luludi*PL.
7.4.2019
Ruusutarhaan syntyi 1.4.2019 ensimmäistä kertaa pentue, jossa on myös valkolaikkuja. Emona on Ruusutarhan Rosa Alba (BSH e) ja isänä Tegheon UnderleyHall*PL (BSH n 03). Pentuja syntyi peräti seitsemän, kaksi valkokirjokilpikonnaa, yksi punavalkoinen poika, kaksi punaista poikaa ja yksi kilpikonna.
2.3.2019
Ruusutarhan britit kunnostautuivat 2.3.2019 Ery-Sydin kansallisessa näyttelyssä Helsingissä. FI*Ruusutarhan Tilde JW oli BIS kastraattinaaras ja FI*Ruusutarhan Ulrico Cremoso (BSH e) oli BIS kastraattiuros vajaan 11 kuukauden ikäisenä.
Ruusutarhan Tilde JW
26.1.2019
Brittien Breed BIS näyttelyssä 26.1.2019 Hämeenlinnassa Ruusutarhan Viviana oli BIS nuori.
Ruusutarhan Viviana
Tilda valmistui Supreme Championiksi.
SC Rosa Amabile JW
31.12.2018
Vuoden lopussa voi todeta, että FI*Ruusutarhan oli vuoden 2018 paras brittikasvattaja – kahdeksannen kerran. Suomen Kissaliiton listalla 3 kategoriassa Ruusutarhan sijoittui kolmanneksi. FI*Ruusutarhan Rosa Amabile JW eli Tilda oli vuoden 2018 paras brittinaaras. FI*Ruusutarhan Tilde JW sijoittui nuorten toiseksi, 0,03 pisteen erolla ensimmäiseksi sijoittuneeseen brittinuoreen.
1.9.2018
FI*Ruusutarhan Tilde JW saavutti Junior Winner arvonimen 1.9.2018 Pirokin näyttelyssä Tampereella. JW liite näkyy nyt Tilden nimessä. Vielä 2.9.2018 Tilde sai kuudennen BIS-voittonsa.
Ruusutarhan Tilde JW
14.6.2018
Ruusutarhan V-pentue, emona Ruusutarhan Piccola (BSH a) ja isänä EE*Lja Mur Ken Kingdom (BSH a), syntyi 14.6.2018. Pentue, Velluto, Vanni, Vera ja Viviana, syntyi Piccolan eli Harukin kotona Kreetan ja Juhan luona. Viviana pysyy Ruusutarhan kissalassa.
9.4.2018
Ruusutarhan U-pentue syntyi 9.4.2018. Pentue, Unica (BSH a), Una Speciale (BSH b), Ugo Cioccolato Fondente (BSH b) ja Ulrico Cremoso (BSH e), on Ruusutarhan ensimmäinen pentue, jossa molemmat vanhemmat ovat Ruusutarhan kasvatteja. Emona on IC FI*Ruusutarhan Oodi (BSH f) ja isänä on CH FI*Ruusutarhan Spumante (BSH c). Pentueeseen syntyi kissalan ensimmäiset suklaa pennut.
8.11.2017
Ruusutarhan T-pentue: Tesoro (BSH e), Tähtisilmä (BSH e), Timantti (BSH a) ja Tilde (BSH a) syntyi 8.11.2017. Emona on FI*Ruusutarhan Rosa Amabile JW eli Tilda ja isänä EE*Lja Mur Ken Kingdom.
10.10.2017
Tilda on tiineenä ja pentuja odotetaan syntyväksi n. 8.11.2017
6.7.2017
Tildalle eli IC Ruusutarhan Rosa Amabilelle (BSH g) on suunnitteilla pentue syksylle 2017. Sulhasena on Messi eli Lja Mur Ken Kingdom (BSH a). Pentujen mahdolliset värit ovat: sininen ja creme urospennuille sekä sininen ja sinikilpikonna naaraspennuille.
5.7.2017
SP, CH Ruusutarhan Klara DSM sai nimensä perään uuden lyhenteen viime helmikuussa. Vaikka tapahtuma on jotakin hyvin ainutlaatuista kissalassani, jäi se kuitenkin uutisoimatta. DSM on lyhenne sanoista Distinguished Show Merit. Arvonimen saa, kun kissa on ollut näyttelyissä 10 kertaa Best in Show. Ensimmäisen ja kymmenennen voiton välillä täytyy olla kaksi vuotta ja yksi päivä. DSM titteleitä on jaettu vuodesta 2002 alkaen ja ylpeänä kasvattajana voin sanoa, että Klara on sen saanut ensimmäisenä brittinä Suomessa.
Klara sai DSM arvon kuudentena syntymäpäivänään 25.2.2017 Satakissan näyttelyssä Porissa.
13.3.2017
Vuoden kissa 2016 palkinnot jaetaan Jyväskylässä 25.3.2017. Vuoden 2016 tulokset ovat ainutlaatuiset Ruusutarhan historiassa. En uskonut mahdolliseksi kokea sellaista menestystä, jota viime vuosi toi tullessaan. Ruusutarhan vuosi oli huikea!Kun Klara oli Best in Show vuoden 2016 ensimmäisessä näyttelyssä tammikuussa, en voinut kuvitellakaan, että Klara saisi vielä kahdeksan Best in Show -voittoa lisää vuoden aikana. Hertta puolestaan oli Best in Show veteraani neljästi ja Tilda oli Best in Show pentu/nuori viisi kertaa. Voin rehellisesti sanoa, että olen ylpeä kasvateistani ja niiden saavutuksista, mutta ennen kaikkea olen superonnellinen ja kiitollinen näistä ihanista kissoistani!
Ruusutarhalaiset sijoittuivat erinomaisesti Suomen Kissaliiton Vuoden kissa 2016 -kilpailussa kategoriassa 3, Suomen Rotukissayhdistyksen (SUROK) Vuoden kissa -kilpailussa kategoriassa 3 sekä rodun parhaissa:
SP&CH Ruusutarhan Klara, BSH f
9 x Best in Show
Paras BSH kastraattinaaras, Suomen Brittikissat
Paras kastraattinaaras, SUROK
Toiseksi paras kastraattinaaras, Suomen Kissaliitto
Ruusutarhan Rosa Amabile JW, BSH g
5 x Best in Show
Paras BSH nuori, Suomen Brittikissat
Paras nuori, SUROK 5. sija, Suomen Kissaliitto
Junior Winner 18.12.2016
SC Ruusutarhan Hertta, BSH g
4 x Best in Show
Paras BSH veteraani, Suomen Brittikissat
Paras veteraani, SUROK
3. sija, Suomen Kissaliitto
IC Ruusutarhan Oodi, BSH f
Paras BSH siitosnaaras, Suomen Brittikissat
Toiseksi paras siitosnaaras, SUROK
Toiseksi paras siitosnaaras, Suomen Kissaliitto
Ruusutarhan
Paras BSH kasvattaja, Suomen Brittikissat
Toiseksi paras kasvattaja, SUROK
3. sija, Suomen Kissaliitto
Lisäksi Oodin sulhanen ja Ruusutarhan Rosa-pentueen upea isä IC Feronian Ivory on Rosa-pentueen ansiosta Suomen Kissaliiton Vuoden 2016 siitosuros! Klaran veljentytär SP CH Ruusutarhan Matilde, BSH f (omistaja Ilona Nikula) menestyi myös loistavasti ja oli 5 x Best in Show vuoden 2016 aikana. Matilde oli merkittävässä roolissa Ruusutarhan kasvattajapisteissä. Tulokset olivat: toiseksi paras BSH kastraattinaaras ja viides kastraattinaaras Suomen Kissaliiton kategoriassa 3. Suuret kiitokset Ilonalle ja Hessulle! Mikä vuosi, kiitos ystävät, jotka olette iloinneet kanssani!
Ruusutarhan Rosa Amabile JW oli Best in Show nuori myös vuoden 2017 ensimmäisessä näyttelyssään Lahdessa 21.1.17
19.1.2017
Ruusutarhan S-pentue syntyi. Yksi sininen ja kolme lilaa pentua.isä: Lja Mur Ken Kingdom*EE (BSH a)
emo: Feronian Jade (BSH a)
Syksyn 2016 aikana Ruusutarhan Rosa Amabile eli Tilda oli Best in Show pentu tai nuori viisi kertaa ja Tuomarin paras pentu tai nuori se oli lähes jokaisessa käymässään näyttelyssä. Viides Best in Show -voitto tuli vuoden viimeisessä näyttelyssä ja sen myötä Tilda sai Junior Winner -tittelin.
Tilda on ensimmäinen Junior Winner -britti Suomessa. Muissa maissa JW-britit eivät ole harvinaisia, Ruotsissakin yksi suomalaista alkuperää oleva britti on saanut tittelin aiemmin. Kasvattajana olen Tildan saavutuksesta iloinen ja ylpeä, olihan se suuri haaveeni. Nyt tämä unelma on toteutunut. Voin olla tyytyväinen valintoihini.
Ruusutarhan Rosa Amabile JW
30.6.2016 Puhelinnumeroni on muuttunut. Uusi numeroni on 30.6.2016 alkaen 045 695 6445
Pentu-uutisia – vihdoinkin!
24.3.2016 syntyi 4 pentua (musta, creme, kilpikonna ja sinikilpikonna)
14.3.2016 syntyi sinisiä ja mustia pentuja (2 sinistä ja 2 mustaa)
23.1.2016 GIP&CH Ruusutarhan Klara oli Surokin näyttelyssä BIS kastraattinaaras. Ei hassumpi näyttelyvuoden aloitus! :)
Hertta oli vuoden 2015 paras brittinaaras ja samalla paras leikkaamaton britti sekä vuoden 2015 paras brittiveteraani. Aika hauska yhdistelmä, mistä voi päätellä, että britti pitää pintansa myös iän myötä. Ja eihän seitsemän vuotias britti mikään vanha olekaan. :) Ja kastraattinaaraisiin Ruusutarhalaiset: 2.sija IP&CH Ruusutarhan Matilde (BSH f), 3.sija GIP&CH Ruusutarhan Klara (BHS f) ja 4. IP&SC Ruusutarhan Ghisella. Ghisella oli myös toiseksi paras brittiveteraani. Klara oli kolmesti TP ja kerran BIS, mutta kategoriavoitto tuli Tallinnassa ja ulkomaisia kategoriavoittojahan ei lasketa vuoden kissa pisteisiin mukaan. Vaikuttunein olen kuitenkin Matilden saavutuksista, se oli neljästi TP ja ainoa brittikastraattinaaras, joka on napsinut paneelissa pisteitä kolmelta eri maailmanvoittajakissalta! Kasvattajakisaan ei ollut mahdollista osallistua, koska Ruusutarhalaisia ei ollut neljää enempää samassa näyttelyssä kuin kerran.
Sitten katse tulevaan. :) Feronian Jade (BHS a) ja CH Ruusutarhan Oodi (BSH f) on kumpikin astutettu tammikuussa. Mahdollinen tiineys varmistuu pian.
2015
Ruusutarhalaiset menestyivät loistavasti Suomen Brittikissat ry:n vuoden 2014 parhaiden brittien kilpailussa kaikissa ikäryhmissä. Tulokset puhuvat puolestaan:
Paras naaras ja samalla paras aikuinen britti: SC Ruusutarhan Hertta, BSH g, synt. 16.5.2008
Paras pentu/nuori: Ruusutarhan Oodi, BSH f, synt. 27.4.2014
Paras veteraani: SC&IP Ruusutarhan Ghisella, BSH a, synt. 25.10.2006, omistaja Anna Honkanen
2. Paras kastraattinaaras ja samalla 2. paras kastraatti: SC&IP Ruusutarhan Ghisella
3. Paras kastraattinaaras: CH&IP Ruusutarhan Klara, BSH f, synt. 25.2.2011
Kehräämön muistopalkinto: Ruusutarhan Oodi
23.2.2015
Tallinnan näyttelyviikonloppu 21.-22.2.2015 oli unohtumaton! Ruusutarhan kastraattidaamit veivät koko potin:
21.2. SC& IP Ruusutarhan Ghisella IP, NOM, Best in Show
22.2. CH&IP Ruusutarhan Klara CAGPIB, NOM, Best in Show
Lisäksi myös Ruusutarhan Oodi oli 22.2. Ex1, NOM, äänet menivät 2-1-1.
Kahden uuden Ruusutarhalaisen BIS-voittajan myötä kaikkien 51 kasvattini joukossa on nyt 7 Best in Show -voittajaa kuudesta eri yhdistelmästä.
30.12.2014
Ruusutarhan kotisivuja ei ole päivitetty lähes vuoteen.
27.3.2014 juhlittiin Auroran 18-vuotissyntymäpäivää, mutta 10.4.2014 tapahtui se, minkä tiesin väistämättömäksi, mutta en halunnut sitä tapahtuvaksi koskaan: EP&EC Ruusutarhan Aurora, Rakkain ja Suurin kaikista, nukutettiin viimeiseen uneen 18 vuoden ikäisenä. Suru on ollut suuri ja ikävä on täyttänyt mielen. Auroran merkitseminen kuolleeksi on ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa, mutta nyt se on tehty. Aika ei kuitenkaan ole tehnyt vielä tehtäväänsä, sillä ikävä ei ole hellittänyt ja muistot tekevät yhä kipeää. 18 vuoden yhteiselo on pitkä aika.
Vuoteen on mahtunut myös iloisia asioita. Ruusutarhan O-pentue syntyi 27.4.2014. Ida ja Chieftain of Noblesse Oblige saivat kaksi pentua Ottilio (BSH a) ja Oodi (BSH f). Oodi sai nimensä kunnianosoituksena Auroralle eli Oodi Auroralle.
Hertta, Oodi ja Klara ovat käyneet vuoden aikana myös näyttelyissä, hyvällä menestyksellä.
SC Regina di Triangolo*CH (BSH a) x Chieftain of Noblesse Oblige (BSH d)
Ruusutarhan on vuoden 2013 paras brittikasvattaja ja SC Ruusutarhan Hertta on paras aikuinen britti 2013!
9.11.2013
Ruusutarhan briteillä oli onni myötä Ery-Sydin näyttelyssä Kouvolassa 9.11. Kasvattajaluokka saatiin kokoon viidellä Ruusutarhalaisella. Tulokset olivat:
SC Ruusutarhan Ghisella, KM, vet 3
SC Ruusutarhan Hertta KM
PR&CH Ruusutarhan Kultapoika, CAPIB
Ruusutarhan Mimi Miracolo, EX 1, NOM
Ruusutarhan Matilde EX 1, BIV.
Pisteitä tuli 99,8000 ja ne siivittivät Ruusutarhan lyhytkarvaisten kissojen kasvattajien vuoden 2013 listauksessa 5. sijalle ja brittikasvattajien 1. sijalle. Ei hassummin - kasvattajaluokkaan osallistumisia on tänä vuonna ollut vain ne tarvittavat kolme kertaa. Onni on ollut matkassa kaikilla kolmella kerralla! Näyttelyvuotta on vielä jäljellä, joten sijoitukset voivat vielä muuttua. Joka tapauksessa kiitokset ihanille Ruusutarhan kasvateille ja heidän kotiväelleen.
12.10.2013
SC Ruusutarhan Hertta oli URKin näyttelyssä jälleen Best in Show naaras! Hertta herttainen on ihana esiintyjä! :) Ruusutarhan Notabene nominoitiin myös paneeliin tuomarin parhaana pentuna. Ensidebyyttinsä näyttelyyn teki lisäksi Chieftain of Noblesse Oblige. Kummatkin pojat käyttäytyivät hienosti. Chieftain on erityisen utelias ja peloton, joka näkyi reippaana valjaskävelynä ympäri näyttelyhallia. Kasvattajapisteitä Ruusutarhalle tuli tällä kertaa 101,3333. Kiitos taas samalle porukalle kuin elokuussa! :)
7.9.2013
Regina di Triangolo*CH eli Ida valmistui Supreme Championiksi Pirokin näyttelyssä. Valmistumista juhlittiin yhteisvoimin samaan aikaan Supreme Premioreiksi valmistuneiden Nuupin, Allin ja Pikin kanssa.
24.8.2013
Elokuussa Rurokin näyttelyn yhteydessä pidettiin brittien erikoisnäyttely, jossa järjestettiin briteille rotukohtainen paneeli ja valittiin Breed BIS -kissat 76 britin joukosta. Ruusutarhalaisilla oli onni matkassa, sillä Hertta eli SC Ruusutarhan Hertta oli Best in Show naaras. Paneeliin nominoituina olivat myös Ruusutarhan Matilde nuorissa ja CH Ruusutarhan Kultapoika kastraattiuroksissa. Kasvattajaluokassa olivat mukana myös SC Ruusutarhan Ghisella, Ruusutarhan Mimi Miracolo ja Ruusutarhan Notabene. Tällä kokoonpanolla Ruusutarhan sijoittui parhaaksi kasvattajaksi peräti 104,1667 pisteellä. Briteille järjestettiin myös leikkimielisiä erikoisluokkia. Parhaan kolme sukupolvea muodostivat Applecat Pallas - CH Ruusutarhan Kultapoika - Ruusutarhan Matilde. Matilde sijoittui myös paras britti-ilme -kisassa kolmanneksi ja EP&EC Ruusutarhan Aurora oli vanhin esillä ollut britti - kunnioitettavalla reilulla 17 vuoden iällään. Mahtava päivä - kiitos Annalle, Ilonalle, Sarille ja Miljalle sekä Merjalle! Samana päivänä Ruusutarhan Hurmurin pojanpoika Chieftain of Noblesse Oblige (BRI d) muutti Suomeen Ruusutarhalaiseksi.
10.5.2013
Applecat Pallas eli My sai yhden pennun. Pennun isä on IC Ruusutarhan Jippii.
Musta urospentu (Ruusutarhan Notabene) ja My-mamma voivat hyvin.
6.4.2013
Kultainennoutaja Saku sai kolmannen 1-tuloksen TOKO-kokeiden alokasluokassa ja sai samalla koulutustunnuksen TK1.
Saku kävi myös MH-luonnekuvauksessa 13.4.2013.
SC Ruusutarhan Hertta sai kilpikonna-värisille briteille myönnettävän Kehräämön muistopalkinnon vuoden 2012 näyttelymenestyksen perusteella. Arvostan tätä palkintoa suuresti!
27.3.2013
EC&EP Ruusutarhan Aurora täytti 17 vuotta Aurora on edelleen hyvissä voimissa.
Samana päivänä Clearing Pond's Follow Me eli Saku täytti 4 vuotta.
14.1.2013
Idan (GIC Regina di Triangolo*CH) ja Kasperin (CH Ruusutarhan Kultapoika) pennut syntyivät.
Tai oikeastaan kilpikonna (f) syntyi aamulla 14.1. ja sinikilpikonna (g) syntyi tiistaita vasten yöllä eli 15.1.13.
Sekä emo että pienet kilpparit voivat hyvin.
29.12.12
Hertta valmistui Supreme Championiksi eli on nyt SC Ruusutarhan Hertta.
Hertta on neljäs Ruusutarhan kasvatti, joka on yltänyt korkeimpaan näyttelyistä saatavaan arvoon.
Sertejä on kerätty 25 kpl.
14.1.2012
SC Ruusutarhan Ghisella valmistui korkeimpaan arvoon Surokin näyttelyssä ja on nyt Supreme Champion!
Paljon paljon onnea Ellalle ja omistajalleen Annalle! Huippuhienoa Anna, kiitos!
Ruusutarhan oli Suomen paras brittikasvattaja myös vuonna 2011.
Toivon, että kaikki Ruusutarhalaiset iloitsevat saavutuksesta kanssani!
Paras kasvattaja -tuloksen toteuttivat: Ruusutarhan Ghisella, Hurmuri, Hertta, Jalo, Jasmiini, Jippii, Kultapoika, Klara, Leone ja Leonina.
Suuri kiitos kaikille kasvattieni omistajille panoksestanne, saavutus on teidän ansiotanne!